sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Yamaha DFP-750 - Lisää puhdistusta ja kasailua

Pedaalien kunnostus jatkui tänään yön yli liuotuksessa olleiden osien puhdistuksella. Keittiöstä "lainatulla" siivilällä poimin osat etanolin joukosta ja ryhdyin hieroskelemaan niitä vanhalla pyyhkeellä. Liuotus oli tehnyt tehtävänsä, joten lika ja syöpymät loittonivat kiitettävään malliin.

Osien siivilöintiä.

Pienet osaset saivat käsittelynsä ja oli aika paneutua pedaalien isompiin palasiin. Puhdistus hoitui rätillä ja saniteettitiloista "lainatulla" kynsiharjalla. Liuottimena toimi sama vanha liemi.

Isommat osat kaipasivat vielä puhdistusta.

Ennen pedaalien kasausta tulostelin Yamahan sivuilta parit räjäytyskuvat kyseessä olevasta pedaalimallista. Varsin esimerkillistä palvelua tarjota näinkin vanhojen pedaalien dokumentit nettisivuillaan PDF-muodossa. Tiedosto sisälsi myös osaluettelon. Lähes kaikkia varaosia näytti olevan edelleen saatavilla.

Kasausta vaille valmista.

Räjäytyskuvasta oli kieltämättä hyötyä, tosin haastetta lisäsi ajansaatossa hieman vaihtunut ja huvennut osakirjo. Miljoonalaatikosta löytyi kuitenkin sopivaa osaa puuttuvien ja kuluneiden tilalle. Uusien osien tarve lienee varsin ymmärrettävää tämän ikäisissä pedaaleissa, jotka kaiken lisäksi näyttävät jääneen viimevuosina suhteellisen vähälle huolenpidolle. Osat kuitenkin löysivät paikoilleen ja liuotinpesun saaneille laakereille lurautin tipan öljyä liukasteeksi.

Ihmettelyä.

Lopputulos oli positiivinen ja pedaaleista tuli täysin toimivat kapistukset. Muutamia ruuveja ja nippeleitä täytyy tosin vielä metsästellä päästäkseen täydelliseen lopputulokseen.


Valmis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti